Rallicross Ajojärjestelmä muuttunut 2017

25.05.2017

AJOJÄRJESTELMÄ

Rallicrossin SM-sarjassa otetaan kaudella 2017 odotettu uusi ajojärjestelmä käyttöön. Järjestelmä perustuu lajin MM-sarjassa käytössä olevaan malliin, joten nyt Suomenkin radoilla päästään ajamaan kilpaa kansainvälisten käytäntöjen mukaisesti.

Yksi muutos on harjoitusten siirtyminen kokonaan pois kilpailupäivältä eli lauantailta. Kisaa edeltävänä perjantaina kuljettajilla on kuitenkin mahdollisuus harjoitteluun.

Alkuerät

Alkuerät ajetaan viidellä autolla ja lähtö tapahtuu yhdestä rivistä. Jokaisen osakilpailun ensimmäiseen alkuerään lähdetään arvotussa lähtöjärjestyksessä. Kilpailupäivä alkaa kello 9.00 ensimmäisillä alkuerillä. Toisiin alkueriin puolestaan startataan ensimmäisten alkuerien tulosten perusteella niin, että luokkansa viisi nopeinta kuljettajaa ajavat toisessa alkuerässä luokan viimeisessä lähdössä.

Kolmansissa alkuerissä toistuu sama kaava kuin toisessa alkuerässä. Päästäkseen jatkoon kuljettajan on saatava tulos vähintään yhdestä alkuerästä. Alkuerissä ajetaan kolme kierrosta kussakin alkuerässä.

Alkuerien jälkeen jokaisen luokan 16 parhaalle kuljettajalle jaetaan SM-pisteet laskevasti niin, että ensimmäinen saa 16 ja kuudestoista kuljettaja yhden pisteen. Pistejaossa kaikkien kolmen alkuerän yhteenlaskettu tulos ratkaisee.

Semifinaalit

Alkuerien 12 parasta kuljettajaa etenee semifinaaleihin. Kuljettajat sijoitetaan kahteen kuuden auton lähtöön niin, että autot lähtevät kolmesta rivistä. Lähtöpaikka määräytyy alkuerien yhteenlaskettujen tulosten mukaan. Parittoman sijoituksen ansainneet sijoitetaan ensimmäiseen lähtöön ja parillisen sijoituksen ansainneet toiseen lähtöön.

Autokrossissa semifinaaleihin kuitenkin pääsee 18 kuljettajaa luokan korkean osallistumismäärän vuoksi. Lähtöpaikka määräytyy myös alkuerien yhteistuloksen mukaan ja alkuerien nopein menee ensimmäiseen lähtöön, toinen toiseen lähtöön ja kolmas kolmanteen lähtöön. Neljäs taas puolestaan ensimmäiseen, viides toiseen ja kuudes kolmanteen ja niin edelleen.

Semifinaaleissa jaetaan pisteitä kuudelle parhaalle kuljettajalle laskevasti niin, että ensimmäinen saa kuusi pistettä ja kuudes yhden.

Finaalit

Finaaleissa aika ei ole enää ratkaisevassa roolissa, vaan nyt väliä on vain sijoituksella. Ensimmäisenä maaliviivan ylittänyt kuljettaja on kilpailun voittaja.

Finaaleissa on käytössä myös ns. Lucky Loser -järjestelmä eli mikäli semi- tai itse finaaliin päässyt kuljettaja ei voikaan osallistua kyseiseen kilpailun vaiheeseen, niin tuloksissa seuraavaksi paras nostetaan hänen tilallensa. Semifinaalit ja finaali ajetaan aina täydellä lähdöllä.

Finaaleissa jaetaan pisteitä kuudelle parhaalle kuljettajalle laskevasti niin, että ensimmäinen saa kahdeksan pistettä, toinen viisi ja siitä alaspäin kaikki aina yhden vähemmän, jolloin kuudes kuljettaja saa yhden pisteen.

Vilppilähdöt

Jos kilpailija ottaa vilppilähdön alkuerissä, semifinaaleissa tai finaalissa, niin lähtö keskeytetään ja hänelle tuomitaan kaksinkertainen jokeri-kierros. Jos ensimmäisen vilppilähdön jälkeen sama kuljettaja ottaa lähdössä toisen vilppilähdön, niin hänen lähtönsä hylätään ja kuljettaja siirretään varikolle. Lähdössä otettu vilppilähtö pysyy voimassa niin kauan, kunnes lähtö onnistuu.

Liputustoiminta

Kilpailuissa käytetään keltaista, valkoista, musta-valkoista, mustaa ja musta-oranssia lippua. Keltaista lippua näytettäessä on edessä este tai vaaratilanne. Keltaisen lipun vaikutusalueella on myös ohituskielto. Valkoista lippua heilutetaan, kun edessä on hitaammin liikkuva. Mustasävyiset liputukset ovat kuljettajakohtaisia varoituksia esimerkiksi ajovirheistä.

28.05.2017Kausi 2017: Kisaraportti 1.osakilp 27.5.Hyvinkää
25.05.2017Joonaksella kalusto huollettu ja uusi vaihdelaatikko
25.05.2017Rallicross osakilp. 1. Hyvinkää 27.5.2017
25.05.2017Rallicross Ajojärjestelmä muuttunut 2017
01.05.2017SPONSORIT VUOSIMALLIA 2017 :) !! SUURKIITOS TUESTANNE !!
01.05.2017Rallicross SM sarja alkaa 27.5.2017 Hyvinkäällä
02.04.2017Salibandy: puolivälierä ottelu SM-runkosarjan johtajaa Classic vastaan
31.03.2017Joonas SALIBANDY: Nokian KrP B-juniorit
10.03.2017"Moottoriurheilu-tv" - JOONAS YLLÄTTI PISTEJÄÄKISASSA
09.03.2017Aamulehti 9.3.2017 Tampereen jääratakisoista: Onko 16-vuotias Joonas seuraava Kalle Rovanperä?
09.03.2017Tampere Pistejäärata 8.3.2017 = JOONAS 5. SIJA !! HIENOA !! ( video linkin alta ) Valokuvia kuvagalleriassa :)
05.03.2017Joonas Volvo 240.llä - TAMPEREEN PISTEJÄÄ 8.3.2017 > Tervetuloa katsomaan Pyynikin urheilukentälle :) !
19.02.2017Kisaraportti + Video: JOONAS EPUA JÄÄSPEEDWAY = UPEA sija 5.
18.02.2017Video: Petri Juupajärvi Jääspeedway v 2012 / 2.sija
16.02.2017Kävijätilasto 16.2.2017 - UPEAA liki 90.000 kävijää - 140.000 latausta !!
16.02.2017Joonas kauden avaus: la 18.2.2017 Seinäjoella Jääspeedway - kisa
22.01.2017ParkUa.n 2016 pikkujoulut -VUODEN PALKITUT
22.01.2017ParkUa.n 2016 pikkujoulut -VUODEN PALKITUT
04.01.2017Joonas Juupajärvi KAUSIKOOSTE 2016 - KIITOS KAIKILLE SPONSOREILLE & TUKIJOILLE ! -
07.11.2016RALLICROSS 2017: UUDET PÄIVITETYT KISAPÄIVÄT
04.10.2016UUDET PÄIVÄT: KISAKALENTERI 2017 - Rallicross / Ralli RSJM
18.09.2016Katso YLE AREENA: "MotorSport Extra" 5/5 Kaana Teisko
11.09.2016Joonas: Upea rallicross kauden lopetus - D-finaali Teisko Kaanaa (autocross)
11.09.2016Kuvagalleria Kaanaa Teisko 10.6.2016 - PÄIVITETTY !
11.09.2016Kuvagalleria päiv: crosskart + harj.pv. 3.9.2016
06.09.2016Sponsorikutsu Finaali Kaanaa 10.9.2016
01.09.2016Rallicross osakilp. 5./5. FINAALI 10.9.2016 - Teisko Kaanaa
24.08.2016Kisaraportti: Ouluzone 20.8.2016 - Joonaksen nopeimmalla ajalla olis SRC-luokassakin ollut korkealla !!
21.08.2016Video Oulu 1.alkuerä: "Videot" - välilehdeltä (tai youtube)
20.08.2016Oulu: Valokuvagalleria päivitetty > videot päivittyy viim sunnuntai-iltana
19.08.2016Oulu perjantain vapaat harjoitukset
19.08.2016Rallicross osakilp. 4./5. OULU Ouluzone
19.07.2016Ilmakuvia Finaali-radasta: Kaanaa Teisko 10.9.2016
15.07.2016Honkajoen kooste Ylellä lauantaina 16.7. kello 18.30 - muista katsoa!
14.07.2016Ylä-Satakunta lehti 14.7.2016: Honkajoki 9.7.2016
11.07.2016Katso "Video" -välilehdeltä uusimmat videot !
10.07.2016Kisaraportti: UPEA TULOS Honkajoen kisasta: Joonas SM pistesaldo avautui = Sijoitus autocrossluokass 11. / 33. !
10.07.2016Honkajoki 3/5. kuvagalleria päivitetty ! Katso kuvia myös VIP-rallikuljetus "Veljekset Saarinen Oy / rallikulj. SM-sarjasta Kristian Kiviniemi"
10.07.2016Honkajoki Crosskart-kuvat kuvagalleriassa !
09.07.2016Joonas 13.nopein vapaissa harjoituksissa perjantain Honkajoen autocross-luokassa ! Kuvia perjantailta :)
29.06.2016Rallicross osakilp. 3/5 > enää 10 päivää Honkajoen Pesämäessä startataan !!! Lue sarjalehti ym. tiedotusta !
29.06.2016Kävijätilasto 29.6.2016: YLI 63.000 KÄVIJÄÄ / 100.000 LATAUSTA !!! SUPERKIITOS MIELENKIINNOSTA !!
20.06.2016FENNO Rallisprint - tasaisen varmoja suorituksia...
20.06.2016FENNO Rallisprint 19.6.2016 - Parkanon UA
18.06.2016FENNO Rallisprint 19.6.2016 - Parkanon UA > OLEMME MYÖS PAIKALLA, TERVETULOA KAHVILLE VARIKKOPILTUUSEEMME !!
18.06.2016Auton päivä 18.6.2016 - KUVAGALLERIASSA !
29.05.2016INCAR - video "videot" - välilehdellä !
29.05.2016Kisaraportti:2/5 Kouvola 28.5.2016
29.05.2016Rallicross: Kouvola 2/5. kuvagalleria päivitetty
29.05.2016Crosskart-kuvat Kouvola - Sorry osa kuvista tuhoutui muistikortilta
27.05.2016Rallicross Kouvola osakilp.2/5 = vapaat harjoitukset
14.05.2016Myöhästyitkö Yle TV 2 Rallicross-koosteesta ? Ei hätää... Katso Areenasta !
08.05.2016Kisaraportti:1/5 Hyvinkää 7.5.2016
08.05.2016Kävijätilasto 7.5.2016
08.05.2016Crosskart-kuvia Hyvinkää > kuvagalleriassa :) "Tulevaisuuden ISOJEN KISOJEN kisaajat"
07.05.2016Kausi 2016 Rallicross alkoi - eilen vapaat harjoitukset :)
03.05.2016Ylä-Satakunta lehti 3.5.2016: SM-pisteiden metsästys alkaa
28.04.2016Joonas JOKKISTA: Asfalttikunkku pe 29.4.2016
01.02.2016Yle televisioi sekä Ralli SM että Rallicross SM -sarjojen osakilpailut
17.01.2016Kävijätilasto 17.1.2016
07.01.2016Live-lähetys Yle-areenasta: Mestareiden Ilta 9.1.2016 klo 19.15 alk.
03.01.2016Joonas Juupajärvi: Kausikooste 2015 "SUURKIITOS TUKIJOILLE"
22.12.2015OSAKILPAILUT KISAKAUSI 2016
02.11.2015Rallicross kilpailukalenteri 2016 JULKAISTU !
18.10.2015Särkikangas JM Vilppula 17.10.2015
15.10.2015Opasteet + rata: Särkikangas JM, Vilppula la 17.10.2015
14.10.2015Eka Jokkis-startti Honkajoella > sija 7. "Pokaali tuli"
04.10.2015Kausi avattu: Salibandy & Ajopaikka Nuorten luokassa: SYYS JM Honkajoella 10.-11.10.2015
20.09.2015Kisaraportti: Honkajoki 19.9.2015 FINAALI-PV.
20.09.2015Kuvagalleria päivitetty: Rallicross-FINAALI Honkajoki 19.9.2015
18.09.2015PRS: Joonas & Dasthy 2.sija KILPAMESTARUUS-kisoissa
12.09.2015PESÄMÄKI FINAALI: aikataulu, pistelasku, SM-pistetilanne nyt 4/5
12.09.2015Rallicross FINAALI 19.9.2015 HONKAJOKI - PESÄMÄKI ! TERVETULOA KANNUSTAMAAN, ERITYISESTI SPONSORIT !!
06.09.2015Joonas & DASTHY: Prs Kenttäkisat 5.9.2015 > Katso video-välilehdeltä pätkä!
23.08.2015OULU: Joonas Incar-video alkuerä 3.
23.08.2015RALLICROSS FINAALI 19.9.2015 HONKAJOKI - PESÄMÄKI. TERVETULOA KANNUSTAMAAN !!!
23.08.2015Kisaraportti: "Kamara Ouluzone" 22.8.2015
23.08.2015Kuvagalleria päivitetty: Oulu 28.8. & Hyvinkää 7.6.
20.08.2015SARJA JATKUU:Autocross osak. 4/5 Oulu Zone 22.8.2015
20.08.2015Kävijätilasto 20.8.2015 - KIITOS MIELENKIINNOSTA :) yli 45.000 käyntiä täynnä - pian 70 tuhatta latausta !!
08.08.2015Joonas: Rallin Nuorten Cup osakilp.4/5 jää väliin tällä kertaa
02.08.2015Neste Oil Finland 2015 kuvia .. kuvagalleriassa
26.07.2015Yle Areena: Rallicross Kauhajoki 18.7.2015
22.07.2015Rallicross TV.stä: Sambacross/ Kauhajoki osak. 3. su 26.7.2015 klo 16.45 Yle.ltä !
21.07.2015Kisaraportti: Sambaross Kauhajoki 18.7.2015 - SUURKIITOS KAIKILLE KANNUSTAJILLE :) !!!
20.07.2015TIEDOTE: Kauden neljäs Rallicross SM -osakilpailu ajetaan sittenkin Oulussa
20.07.2015Sambacross - kuvagalleria päivitetty, Katso "videot-välilehdeltä" 2 ylimmäistä !
14.07.2015Kiireinen kisaviikko: ensin rippileiri > la autocross-kisat > su ripille !
14.07.201518.7.2015 "Sambacross" Kauhajoki - seur. rallicross-kisa
05.07.2015Autocross VW Testipäivä Kauhajoella 4.7.2015
19.06.2015KATSO: RSJM-Raisio Tv-ohjelma 2015 > by Bv-Team Motorsports
10.06.2015Rallicross Oulun SM osakilpailun muutos > Kauhajoelle 22.8.2015
08.06.2015TV-lähetys Nilfisk-ralli MTV Max-kanavalta to 18.6.2015 klo 20.30 (uusinnat myöh.)
08.06.2015Kaato-ralliauto + autocross-auto näytillä: Tule katsomaan Parkanon Seudun Mobilistien "Auton Päivä" la 13.6.2015
08.06.2015Kisaraportti: NILFISK 6.6.2015 > alkoi hyvin, mutta...
08.06.2015Kisaraportti: Hyvinkää 7.6.2015 autocross > EI ONNISTUNUT !
04.06.2015Vilkas kisaviikonvaihde tulossa: 6.6. Nilfisk-ralli & 7.6. Hyvinkää-autocross
04.06.2015Testipäivä Hyvinkää 30.5.2015: kuulumisia & kuvagalleria päivitetty
24.05.2015Myöhästyitkö katsoa tv.stä, Ei hätää ! NÄET Yle Areena: Rallicross Kouvola 16.5.2015
21.05.2015KATSO Upea startti- video Joonakselta - 2.alkuerä Kouvola 2015

Näytä lisää »