VAIKEUKSIA ... viimetippaan meni moottorin kanssa :(

17.06.2018

Eipä ollut nauramista Honkajoen kisaviikolla - moottori avattiin vielä toiseen kertaan - viimetippaan valmistuminen  meni !

Rallicross 1.osakilpailussa Joonaksen VW.n moottori kärsi pahasti. Hajosi kiertokangen laakeri ja kahdesta männästä renkaat jumiin. Kampiakseli, lohko ja kiertokanget koneistettiin. Ja kisaviikolla ma 11.6. lähdettiin autoa viemään testipenkkiin Valkeakoskelle Hariselle. Penkitys onnistui hyvin, mutta viimeisessä vedossa koneessa kahden männän renkaan jumittuminen uudelleen ja kone alkoi huohottamaan öljyä pihalle.
Kotona testattiin vielä yksi veto ja lykkäsi savua todella paljon, ja päätettiin että kone pitää avata uudelleen. Koneessa ei ollut kahdessa sylinterissä puristuspainetta. Koneen avatessa taas kaksi männänrengasta jumissa. Osia tutkiessa yksi mäntä oli viottunut ja probleema ettei samanlaisia mäntiä nyt löytynyt Suomesta, mutta löytyi samantyyppiset männät jotka vaativat uudet pitemmät kiertokanget. Lopulta saatiin osat myöhään torstai-iltana ja moottorintekijä Asko vielä myöhälle teki jatkaen heti perjantaina, vapaiden harjoitusten päivänä. Jännitystä oli, päästäisiinkö ajamaan Honkajoelle !
Askolla oli aamusta onnesta apurina toinen, ja niinpä moottori valmistui klo 14.30. Nopeasti kotiin… ja moottori volkkarin perään. Kaikki muut valmistelut olivat jo tehtynä ajoissa. Saatiin kuin saatiinkin moottori kiinnitettyä valmiiksi ja menoksi klo 17.15 Honkajoelle. Vapaat harjoitukset olivat jo alkaneet klo 17. kestäen klo 19.00 asti.
Reippaasti kisapaikalle tultua ilmoittautuminen, auto kärryltä pois ja Joonas kisavarusteet päälle. Harjoitusajoja oli 2*2kierrosta ja upeasti moottori toimi. Rata oli upeassa kunnossa, mutta oli todella liukasta – mm. suolausta todella tehty paljon, mikä auttaa pölyämiseen ym. Nyt Joonaksella hyvä fiilis lauantain kisaan, keskittyminen alkoi hyvillä mielin.
   
EIPÄ VOI KUIN KIITTÄÄ OMAN KYLÄN MOOTTORI-VELHOA ASKOA (+ APURIA) MOOTTORIN ETEEN TEHDYSTÄ TYÖSTÄ - ETTÄ JOONAS PÄÄSI YLIPÄÄTÄÄN KILPAILUUN  !!!  
TOIVOTTAVASTI NÄMÄ TEKNISET VAIKEUDET KOKO KAUDELTA OLIVAT TÄSSÄ ? 


08.03.202345. TRE PISTEJÄÄRADAN JÄLLEEN 2. VOITTO !!
18.01.202318.1.2023 Tuttu Fiesta takaisin SM-sarjaan
24.12.2022KIITOS KAUDESTA 2022 !!
02.12.2022Peugeot 208 R2 - Myyty Viroon !!
01.10.202230.9.-1.10.2022 Kouvola-ralli
17.09.2022Rallicross SM Honkajoki 17.9.2022 Finaali päivä!
10.09.202210.9.2022 MRF Tyres Sprint
28.08.202226.-27.8.2022 Mikkeli SM-ralli
18.06.202217.-18.6.2022 Pohjanmaa-ralli
05.06.20225.6.2022 Ouninpohja-ralli Peugeot 208 r2

Siirry arkistoon »